Zakynthos

Mitä kaikkea voit tehdä kohteessa Zakynthos

Hinta (per aikuinen)

Lippuvaihtoehdot

Kategoriat

Aktiviteetin kieli

37 aktiviteettia
Lajittele:
Kilpikonnaristeily Marathonisin saarella ja Kerin niemimaalla
Retket

Kilpikonnaristeily Marathonisin saarella ja Kerin niemimaalla

Valekarettikilpikonnat ovat asuttaneet Zakynthoksen rantoja jo tuhansia vuosia, ja jos olet onnekas, näet ne omin silmin tällä risteilyllä. Liity paikallisoppaamme seuraan ja vietä opettavainen päivä merellä. Ohitat pesimäpaikkoja, uit syrjäisissä lahdissa ja tutustut Kerin kylään. Bianca, yksi oppaistamme, sanoo: "Retken aikana pääset pulahtamaan kirkkaisiin vesiin, tutustumaan Kerin niemimaahan ja hyvällä tuurilla näkemään kilpikonnia".Voit lähteä tälle puolen päivän risteilylle joko aamulla Zakynthoksen satamasta tai iltapäivällä Kerin satamasta. Ohitat Vassilikosin kultaiset rannat ja Marathonisin, mäntyjen peittämän pikkusaaren, jonka lempinimi on ”Kilpikonnasaari”. Lempinimelle on yksinkertainen selitys – yksi pienen saaren rannoista on kilpikonnien suosima pesimispaikka. Bianca, joka on asunut saarella yli 20 vuotta, kertoo: "Tämän retken voisi tehdä tuhat kertaa, ja jokainen päivä on erilainen. Kannattaa pitää silmät auki, sillä saatat nähdä vesillä kilpikonnien lisäksi myös delfiinejä."Matkalla Kerin niemimaalle ohitat meriluolia sekä majakoita ja voit virkistäytyä uimalla meressä Oasiksen lahdella. Rantaan saavuttuasi sinulla on aikaa tutustua pieneen Kerin kylään. Täälä sinulla on hetki aikaa ostaa matkamuistoja, pistäytyä ravintolassa tai rentoutua rannalla. Lisäksi ARCHELONin - Kreikan merikilpikonnien suojeluyhdistyksen - vapaaehtoinen tulee alukselle kertomaan suojelutöistä.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Zakynthoksen luostarikierros sisältäen Siniset luolat ja paikallisten herkkujen maistelun
Retket

Zakynthoksen luostarikierros sisältäen Siniset luolat ja paikallisten herkkujen maistelun

Tämän retken jälkeen ei liene epäselvää, miksi venetsialaiset kutsuivat aikoinaan Zakynthosta ”Idän kukaksi”. Tällä retkellä tutustutaan joihinkin saaren kauneimmista kylistä sekä Anafonitrian syrjäiseen luostariin. Lisäksi luvassa on maistiaisia ja veneretki Sinisille luolille. Konstantina, yksi paikallisoppaistamme, sanoo: "Tällä retkellä on kaikkea - luostari, Siniset luolat, oliiviöljyä ja viiniä. Parasta on kuitenkin se, että pääsen jakamaan vieraille kaikki Zakynthoksen salaisuudet."Retki alkaa Bochalin näköalapaikalta, josta avautuvat upeat näkymät Joonianmerelle. Seuraavaksi pääset nauttimaan Zakynthoksen maaseudusta. Vierailet perheomisteisessa oliiviöljytehtaassa ja museossa. Tutustu puristusprosessiin ja maista nestemäistä kultaa. Sitten siirryt maistelemaan paikallisia herkkuja Kampiin, joka on oliivitarhojen keskellä sijaitseva kylä. Sen kivijulkisivu ja maalaismainen ympäristö on kuin tuulahdus menneisyydestä.Iltapäivällä maistelet paikallisia herkkuja - viiniä, hunajaa ja muita - matkalla Cape Skinariin, saaren pohjoisimpaan pisteeseen. Sieltä matkaat veneellä kohti Sinisiä luolia, joka on yksi Välimeren syvimmistä kohdista. Luolat ovat muodostuneet vaaleiden kallioiden sisään, jossa on häikäisevän upeat siniset vedet. Luolien lähellä tehdään uimapysähdys.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Puolen päivän veneretki Salakuljettajien poukamalle sisältäen maisemallisen ajomatkan
Retket

Puolen päivän veneretki Salakuljettajien poukamalle sisältäen maisemallisen ajomatkan

Salakuljettajien poukama on postikorttimaisen kaunis ranta, jossa sinua odottaa yllätys – haaksirikkoutunut alus, joka ajoi täällä karille 80-luvun alussa. Tällä risteilyllä pääset näkemään tämän kuuluisan poukaman, uimaan lahdissa ja nauttimaan maisemista. Kay, yksi asiantuntevista paikallisoppaistamme, kertoo: "Salakuljettajien poukama tunnetaan kreikaksi nimellä Navágio. Sinne pääsee vain veneellä, ja se on yksi koko Kreikan kuvatuimmista paikoista."Sinut noudetaan ensin hotelliltasi ja kuljetetaan maisemallista reittiä pitkin Porto Vromiin – matka kestää noin 90 minuuttia. Porto Vromista nouset veneen kyytiin kohti Salakuljettajien poukamaa. Sinulla on noin puoli tuntia aikaa ihailla maisemia ennen kuin mahtavat, valkoiset jyrkänteet ilmestyvät merestä paljastaen kuvankauniin poukaman ja sen kuuluisan hylyn. Kay kertoo: "Salakuljettajien poukaman suojelemiseksi emme poistu alukselta, vaan pysähdymme kauempaa ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia." Sen jälkeen kapteeni ankkuroi aluksen läheiseen poukamaan, jossa sinulla on aikaa uida turkoosinsinisessä vedessä – älä unohda snorklausmaskia, jotta voit bongata värikkäitä kaloja, koralleja ja meritähtiä. Paluumatkalla Porto Vromiin, kapteeni vie sinut vielä salaiselle pikkukivirannalle, jota ei näy edes Googlessa. Pulahda uimaan ja kuule tarina "Poseidonin kasvoista" – kalliomuodostelmasta, jonka uskotaan kuvaavan merenjumala Poseidonia.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Retki Olympian arkeologiselle alueelle Zakynthokselta
Retket

Retki Olympian arkeologiselle alueelle Zakynthokselta

Olympialaisten syntymäpaikka sijaitsee Manner-Kreikassa, joten sinun tulee vain ylittää Joonianmeri päästäksesi paikalle. Seilaa lautalla Zakynthokselta muinaiseen Olympiaan, jossa astut ajassa vuosisatoja taaksepäin ja vierailet mielenkiintoisessa arkeologisessa museossa. Konstantina, yksi paikallisoppaistamme, sanoo: "Olympia on sijainnut siellä yli 2 500 vuotta, ja se on edelleen inspiroiva paikka. Sen raunioilla on ihana kierrellä ja yhteys menneisyyden kanssa on erityinen tunne."Kun olet saapunut maihin Kyllinissä, ajamme tomaatti-, meloni- ja puuvillapeltojen läpi yhteen antiikin tärkeimmistä pyhäköistä. Tutustu paikkaan, jossa ensimmäiset Olympialaiset järjestettiin 700-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Näe juoksuradat ja stadion, jossa 45 000 katsojaa kannusti suosikkiurheilijoitaan. Opas esittelee sinulle alkuperäisen stadionin – näet muun muassa maaliviivan ja kuntosalin – sekä uskonnollisia pyhäkköjä, samalla kun iPad havainnollistaa, miltä se, mitä nyt katselet, näytti aikoinaan.Näet myös Heran temppelin rauniot, jossa Olympialaisten tuli sytytettiin, ja Zeuksen temppelin rauniot, jossa sijaitsi aikoinaan yksi antiikinajan maailman seitsemästä ihmeestä, Zeuksen patsas. Sen jälkeen vierailet arkeologisessa museossa, jossa näet lisää aarteita ja muinaisjäännöksiä. Lopuksi suuntaamme Olympian kaupunkiin, jossa sinulla on aikaa nauttia lounas ja kierrellä matkamuistomyymälöissä.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Zakynthoksen perheristeily Turtle Islandille sisältäen snorklauspysähdyksen
Retket

Zakynthoksen perheristeily Turtle Islandille sisältäen snorklauspysähdyksen

Nauti Joonianmeren kauneudesta tällä puolen päivän koko perheen risteilyllä. Vene suuntaa Marathonisin saarelle ja pudottaa matkan varrella ankkurin uimapysähdystä varten, ennen kuin saat kuulla paikallisista suojelutoimista. "Näytämme mielellämme kaikille tämän kauniin paikan ja ehkä löydämme kilpikonnan, jotta ymmärrettäisiin miksi ja miten suojelemme ympäristöämme. Tämä on hauska retki, joka tekee kestävästä kehityksestä näkyvää", sanoo Kay, yksi oppaistamme. Vene lähtee Agios Sostisin rannalta kohti mäntyjen peittämää Marathonisin saarta, jota kutsutaan myös ”Kilpikonnasaareksi”, sillä kilpikonnat käyvät pesimässä sen rannoilla. Myös lapset viihtyvät tällä retkellä, sillä veneellä on aktiviteetteja, jotka tutustuttavat kilpikonnien suojeluun. He oppivat myös kunnioittamaan saaren ympäristöä ja suojelemaan sitä roskilta.Piipahdatte Keitaaksi nimitetyllä meriluolalla uimassa ennen kuin pudotatte ankkurin saaren lähistöllä ja pääsette snorklaamaan. Muista pitää silmällä merkkejä valekarettikilpikonnista ja delfiineistä. Kaiken lisäksi aluksessa on integroitu jätevesiviemäröintijärjestelmä, joten mikään ei vahingoita merta.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Zakynthoksen auringonlaskuristeily perinteisellä veneellä
Retket

Zakynthoksen auringonlaskuristeily perinteisellä veneellä

Auringonlaskun ihailu Joonianmerellä on yksi Zakynthoksen-loman kohokohdista. Tämä iltaristeily perinteisellä kreikkalaisella caïque-veneellä vie sinut uimapaikoille ja ihailemaan auringonlaskua Misithres-kallioiden välistä. Constantine, yksi paikallisoppaistamme, sanoo: "Vaikka olen nähnyt sen tuhat kertaa, se on silti maaginen, romanttinen ja sielukas hetki, joka saa minulle aina aikaan kylmät väreet. Luontoäiti todella on luovimmillaan ohjatessaan auringon laskemaan Misithresin kallioiden väliin."Nouse puiseen caique-veneeseen, jossa on nostalginen tunnelma. Itäisen Välimeren kalastajat ovat käyttäneet näitä veneitä jo muinaisista ajoista lähtien. Aluksella on opas, joka kertoo sinulle kaiken Zakynthoksesta. Purjehdit etelässä sijaitsevasta Agios Sostisin satamasta kohti Marathonisin pientä saarta, joka tunnetaan paikallisesti nimellä Turtle Island. Kapteeni laskee ankkurin rannikon edustalle, jotta voit pulahtaa virkistävälle uinnille. Näet luolia ja, jos olet onnekas, merikilpikonnia, ennen kuin matka jatkuu länsirannikolle katsomaan auringonlaskua.Paikkaa, jossa pääset ihailemaan auringonlaskua, on vaikea päihittää. Lähellä Misithresin kallioita avautuu upea näkymä, kun aurinko uppoaa horisontin taakse kahden merestä nousevan kivimuodostelman välissä. Täällä saa upeita valokuvia, joita kehtaa Instagramissa esitellä. Lisäksi aluksella on laulaja, jonka rento ja tunnelmallinen musiikki täydentää upean näkymän. Takaisin satamaan matkustat kuohuviiniä siemaillen ja elävästä musiikista nauttien.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Zakynthoksen retki sisältäen Siniset luolat ja viininmaistajaiset
Retket

Zakynthoksen retki sisältäen Siniset luolat ja viininmaistajaiset

Tutustu perinteisiin kyliin, upeisiin näköalapaikkoihin ja luonnonihmeisiin kierroksella, joka esittelee Zakynthoksen parhaat puolet. Pääset myös maistamaan oliiviöljyä ja viiniä. Bianca, yksi paikallisoppaistamme, sanoo: "Pääset tutustumaan vaikeasti saavutettaviin paikkoihin, jotka ovat jäänteitä menneisyydestä - Skinarin tuulimyllyihin ja Volimesin kylän kapeille kujille. Jopa kaikkien näiden saarella vietettyjen vuosien jälkeen innostun yhä, kun näen ne." Kaiken kukkuraksi tämä kierros alkaa myöhemmin, joten sinun ei tarvitse joustaa kauneusunistasi.Aluksi teemme kierroksen perheomisteisella viinitilalla Kallipadossa. Se on tuottanut sukupolvien ajan viinejä, jotka on valmistettu paikallisista rypälelajikkeista, kuten robolasta ja pavlosista. Viininmaistajaiset kuuluvat ilman muuta asiaan. Seuraavaksi ajamme itärannikkoa pitkin ja pysähdymme kuuluisalla rannalla. Piipahdat Cape Skinarin majakalla kotitekoisella omenapiirakalla ja kuumalla juomalla ja voit ottaa muutaman kuvan tuulimyllyistä, ennen kuin hyppäät veneeseen ja suuntaat Sinisille luolille. Aallot ovat vuosituhansien aikana veistäneet nämä merikaaret valkoisiksi kallioiksi. Jos sää sallii, voit pulahtaa täällä myös uimaan.Takaisin kuivalla maalla ajat maisemallisten kylien, kuten Volimesin ja Anafonitrian, läpi matkalla Exo Choraan. Täällä pysähdymme kuvaamaan 2000-vuotiasta oliivipuuta ja käymme paikallisessa kosmetiikkatehtaassa seuraamassa oliiviöljytuotteisen valmistusta, ennen kuin päätämme retken paikallisessa tavernassa. Jos olet TUI Bluen vieras, pääset nauttimaan ylellisestä ravintolasta Agalasissa. Kohota valokuvauksellisten maisemien keskellä malja päivän seikkailulle ja maistele kreikkalaisia herkkuja ouzon kera.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Risteily Zakynthoksen haaksirikolle ja Sinisiin luoliin kreikkalaisen tanssin kera
Retket

Risteily Zakynthoksen haaksirikolle ja Sinisiin luoliin kreikkalaisen tanssin kera

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Zakynthoksen risteily sisältäen vierailun Cameon saarella ja uimapysähdyksiä – vain aikuisille
Retket

Zakynthoksen risteily sisältäen vierailun Cameon saarella ja uimapysähdyksiä – vain aikuisille

Unohda huolesi aalloilla ja nauti auringosta tällä vain aikuisille suunnatulla risteilyllä. Jätät vilkkaat rantalomakohteet taaksesi ja risteilet pitkin Zakynthoksen etelärannikkoa. Maria, yksi miehistöstä, sanoo: "Zakynthoksen etelärannikko on kaunis karuine rantaviivoineen ja kristallinkirkkaine vesineen. Näet kalliomuodostelmia ja Cameon saaren, joka on yhdistetty mantereeseen puusillalla – täydellinen valokuvauskohde!"Päiväsi alkaa lyhyellä ajomatkalla lomakohteestasi Agios Sostisin satamaan. Täällä kannattaa napsia kuvia – paikka on kuin kreikkalaisesta elokuvasta. Perillä sinua odottaa Christina-alus. Tämä kauniisti muotoiltu puuvene vie sinut Välimerelle rentoutumaan. Kun astut alukselle, sinut toivotetaan tervetulleeksi perinteisellä kreikkalaisella ouzolla. Tämä aniksenmakuinen väkevä alkoholijuoma saa sinut heti lomatunnelmaan.Tämän risteilyn teemana on rentoutuminen – asetu hyvälle paikalle ottamaan aurinkoa ja katselemaan maisemia. Lisäksi sinulla on mahdollisuus käydä kahdesti uimassa kristallinkirkkaissa vesissä. Bongaa värikkäitä kaloja, loikoile tai nauti auringosta ennen kuin palaat takaisin Agios Sostikseen. Pakkaa siis mukaan aurinkorasva ja aurinkolasit ja lähde auringon hellimälle pakomatkalle Välimerelle.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Wet ‘n’ Wild Water Village -vesipuisto
Liput ja tapahtumat

Wet ‘n’ Wild Water Village -vesipuisto

Jos haluat loisketta ja jännitystä, et voisi löytää parempaa paikkaa kuin Wet ‘n' Wild Water Village -vesipuisto Sarakinadossa. Puistossa on runsaasti liukumäkiä, vesihuveja ja aurinkoterasseja kaikenikäisille muutaman tunnin hauskanpidon ajaksi.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Kreikkalainen illallinen ja elävää musiikkia Popolaros-tavernassa
Retket

Kreikkalainen illallinen ja elävää musiikkia Popolaros-tavernassa

Popolarosin kreikkalaisessa tavernassa on luvassa hyvää ruokaa ja hauskanpitoa. Virittäydy lomatunnelmaan täällä järjestettävässä kreikkalaisessa illassa – maistat Giorgiosin ja hänen tiiminsä valmistamia perinteisiä paikallisia ruokia, ja kun aurinko laskee saaren ylle, kynttilät syttyvät ja näyttelijät astuvat lavalle. Bouzoukin ääni täyttää ilman, ja pian saatatkin jo huomata polkevasi jalkaa rytmin tahdissa. Dmitri, yksi asiantuntevista paikallisoppaistamme, sanoo: "Mikset kokeilisi perinteistä kreikkalaista zeibekiko-tanssia? Sinun tulee vain seurata rytmiä, kun tempo kiihtyy kiihtymistään."Sinut kuljetetaan hotelliltasi tavernaan, jossa pääset herkuttelemaan perinteisen zakynthoslaisen aterian, jonka raaka-aineet tulevat mahdollisuuksien mukaan perheen omalta maatilalta. Kotitekoinen leipä valmistetaan omasta vehnästä, ja myös suurin osa lihasta kasvatetaan tilalla. Perhe kasvattaa myös itse luomuvihanneksia salaatteja ja lisukkeita varten. Täällä pääset nauttimaan rajattomasti viiniä.Dmitri sanoo: "Muistoihini perhejuhlista ja erityistilaisuuksista liittyy aina äitini, tätini ja mummoni leipominen. Friganiaa kesällä, rusinoilla ja saksanpähkinöillä täytettyjä pullia jouluna ja puulämmitteistä uunileipää ympäri vuoden." Popolaros on perinteinen taverna, jossa jokainen ruokalaji on Kreikan rikkaan kulttuurin ja perinteiden juhlaa. Illallisen jälkeen pääset nauttimaan teatteriesityksestä, jota säestää tarttuva zakynthoslainen musiikki.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Kierros Kapteeni Corellin Kefaloniassa
Retket

Kierros Kapteeni Corellin Kefaloniassa

Mystisiä vuoria, vehreitä laaksoja, syrjäisiä poukamia ja kirkas, turkoosinsininen meri – tätä kaikkea kaunis Kefalonia tarjoaa. Matkusta Zakynthokselta lautalla Kefalonian saarelle ja tutustu sen kaikkein kauneimpiin kohteisiin saarikierroksella bussin kyydissä. Retken vierailukohteita ovat muun muassa Melissanin luola ja Myrtoksen ranta.Zakynthoksesta pohjoiseen sijaitseva Kefalonia on uskomattoman upea saari. Lauttamatkan aikana voit ihailla sen vuoria ja jyrkänteitä, jotka kohoavat korkealle Pessadan satamasta. Retken ensimmäinen kohde on Drogaratin luola, jonka sisällä on valtavia onkaloita ja jossa voit ihailla sen lukemattomia stalaktiitteja ja stalagmiitteja. Matka jatkuu veneellä Melissanin maanalaiselle järvelle, jonka vesi kimmeltää kauniisti auringonvalossa.Seuraavana vuorossa on Agia Efimian merenrantakylä, jossa sinulla on aikaa nauttia lounas. Iltapäivällä tehdään valokuvauspysähdys Myrtoksen rannalla – paikka on erityisesti tunnettu siitä, että täällä on aikoinaan kuvattu kohtauksia Kapteeni Corellin mandoliini -nimiseen elokuvaan. Retki päätetään saaren pääkaupunkiin Argostoliin, jossa sinulla on omatoimista vapaa-aikaa.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Minne haluat mennä?

Kreikka

Mitä kaikkea voit tehdä kohteessa Zakynthos

Kreikkalaiset kutsuvat sitä Zakynthokseksi, italialaiset taas Zanteksi, tämä vastakohtien saari on täynnä nähtävyyksiä. Jylhä pohjoinen on juurtunut ikivanhoihin perinteisiin, kun taas huoleton etelä on kosmopoliittinen juhlijoiden mekka. Menitpä sitten pohjoiseen tai etelään, luvassa on toiminnantäyteisiä elämyksiä. Salakuljettajien lahdelle, saaren tunnetuimpaan nähtävyyteen, pääsee vain meriteitse, joten veneretki on ehdoton ohjelmanumero. Perheille sopivat St Nick's Beach, läheinen Turtle Island ja Water Village -vesipuisto. Zakynthoksen kuusi parasta aktiviteettia ja retkeä1. Käy Salakuljettajien lahdella Panagiotis-aluksen ruostuva runko on houkutellut kuin magneetti kaikkia tulijoita Navagion rannalle vuodesta 1980 lähtien. Hylky on niin kuuluisa, että ranta tunnetaan nykyään Salakuljettajien lahtena, ja se on yksi Kreikan valokuvatuimmista paikoista. Se on kolmelta puolelta jyrkkien kallioiden ympäröimä, ja sinne pääsee vain meriteitse. Tälle postikorttimaiselle valkoiselle pikkukivirannalle voi tehdä monenlaisia veneretkiä.2. Vieraile Turtle IslandillaPuiden peittämä Marathonisi on kuuluisa nuolenmuotoisesta rannastaan ja läpikuultavista vesistään. Tämä asumaton saari on ihanteellinen paikka päiväretkelle ja se on entistäkin houkuttelevampi toukokuusta lokakuuhun, kun merikilpikonnat tulevat sinne pesimään. Niitä voi nähdä uiskentelemassa vedessä tai rannalla. Loistava retki koko perheelle. 3. Tutustu saaren historiaan Saaren länsipuoliskon peittävillä ylängöillä sijaitsee joitakin Zakynthoksen kuuluisimpia luostareita. Eikä ole juuri parempaa tapaa tutustua niihin ja niiden korvaamattomiin kreikkalaisortodoksisiin freskoihin ja ikoneihin kuin maastoautosafari, jossa yhdistyvät seikkailu ja kulttuuri. Se on myös loistava tapa tutustua syrjäisiin kyliin kaukana rannikolta. Yperagathosin, Anafonitrian ja Agios Georgiosin luostarit ovat suosituimpia vierailukohteita. 4. Virittäydy olympialaisten tunnelmaanZakynthos on vain lyhyen lauttamatkan päässä Kreikan mantereelta. Yksi Zakynthoksen suosituimmista aktiviteeteista on käydä Olympian muinaisessa kaupungissa, joka on nykyaikaisten olympialaisten henkinen koti. Vaeltele stadionin raunioilla ja tee kierros upeassa museossa, jossa on kokoelma paikalta löydettyjä esineitä. Kapteeni Corellin mandoliinista, luolista ja maanalaisista järvistä tunnettu Kefalonian saari on toinen loistava retkikohde.5. Bailaa yön yli Laganas, saaren bilepääkaupunki, on pullollaan baareja ja klubeja. Useimmat niistä sijaitsevat Laganasiin johtavan tien varrella, kaupungin länsiosassa. Sen yöelämä vetää puoleensa todellisia juhlijoita, eikä mikään ole täällä kiellettyä. Päivisin järjestetään bileristeilyjä, ja yöaikaan tarjolla on lukemattomia muita bileitä. 6. Pulahda veteenZakynthoksella on helppo irrottautua uima-altaan äärellä olevasta aurinkotuolista. Saarella on perheystävällisiä rantoja, kuten Kalamakin, Gerakasin ja 8 kilometriä pitkä Laganasin ranta. St Nickin ranta on puolestaan vesiurheilun mekka. Toisenlaista vesihupia löytyy saaren kahdesta vesipuistosta, Water Villagesta ja Tsilivi Waterparkista.
Lue lisää
Zakynthos