Osallistu Barcelonassa käytännönläheiselle ruokakierrrokselle, joka vie sinut ostoksille yhdelle kaupungin suurimmista toreista ja espanjalaiseen keittiöön perehtyneen ammattilaisen pitämälle kokkauskurssille. Paikallinen oppaasi, joka on myös ammattikokki, kertoo sinulle kaiken kaupungin suhteesta ruokaan ja siitä, miten sen avulla esitellään alueen historiaa ja kulttuuria.
Kierros alkaa värikkäiden ruokakojujen keskeltä Sant Antonin markkinoilta kaupungin keskustasta. Hedelmiä, vihanneksia, lihaa, juustoja – juttele myyjien kanssa ja tutustu näiden elintarvikkeiden tuotantotapoihin. Saat oppaaltasi uudelleenkäytettävän ostoskassin, johon keräätte yhdessä ainesosat kokkauskurssilla käytettäviksi.
Täältä kävelet kahden korttelin päässä olevalle kattoterassille tutustumaan espanjalaiseen viinikulttuuriin samalla, kun siemailet lasillisen paikallista kuohuviiniä. Matkan varrella oppaasi kertoo sinulle elämästä Barcelonassa ja esittelee suosikkivihanneskauppansa.
Sen jälkeen on aika aloittaa kokkauskurssi. Espanjalaisia ruokia jo vuosia valmistaneen barcelonalaisen opettajan johdolla valmistat aiemmin hankkimistasi raaka-aineista alku-, pää- ja jälkiruokia. Päätähti on kuitenkin paella. Kuulet kaiken tämän ikonisen kansallisruoan historiasta ja kulttuurisesta merkityksestä samalla kun valmistat sitä.

Nat Geo Day Tour: Torilta pöytään – Barcelonan Paella
- Tällä National Geographic Day Tour -retkellä kiertelet Sant Antonin torin kojuilla ostamassa oppaasi kanssa ainekset, joita käytät myöhemmin kokkauskurssilla.
- Kierrosta johtaa paikallinen National Geographicin kouluttama opas, joka kertoo sinulle Barcelonan keittiöstä ja vie sinut vähemmän tunnettuihin paikkoihin, kuten suosikkikauppaansa.
- Siemaile paikallisesti tuotettua kuohuviiniä yhdeksännen kerroksen kattoterassilla, josta avautuu näkymä rannikolle ja vuorille.
- Opettele espanjalaisen ruokagurun opastuksella valmistamaan esimerkiksi hiilloksella grillattuja paprikoita, valkosipulikatkarapuja sekä paellaa.
- Nauti lounas paikallisten kanssa ja tutustu syvällisemmin maan kulttuuriin ja perinteisiin.
Lounas
Opastettu kierros
Kokkauskurssi
Carrer del Comte d'Urgell, 12, L'Eixample, 08011 Barcelona, Espanja
Hyvä tietää:
- Isäntäväen talosta löytyy WC
- Aktiviteettitaso: kevyt
- Menu sisältää leipää tomaatilla, Padrón-paprikaa, valkosipulikatkarapuja, äyriäis-/kasvis-/vegaanipaellaa, katalonialaisia köyhiä ritareita, 1 lasillinen cavaa ja 3 lasillista viiniä
- 2-16 hengelle
Miten ihmiset ovat arvioineet elämyksen
Tämä elämys ei ole saanut vielä arvioita
Saatat myös pitää

Nat Geo Day Tour : Du marché à la table, la paella à Barcelone
Offrez à vos papilles un voyage à travers la cuisine colorée de Barcelone avec cette journée de visite. Visitez un marché de produits, recherchez les ingrédients et apprenez à cuisiner le plat national espagnol, la paella.
en

Visite guidée matinale de La Pedrera et billet optionnel pour la Casa Batlló
Réservez cette visite guidée et visitez La Pedrera avec des billets optionnels pour la Casa Batllo, œuvres de Gaudí. Flânez sur le Passeig de Gracia et dégustez un café.
en

Expérience de navigation à Barcelone avec dégustation de nourriture et de boissons
Naviguez le long de la côte de Barcelone avec des skippers professionnels sur un yacht de luxe. Choisissez entre des options de jour ou de coucher de soleil et de musique live, et il y a aussi de la nourriture et des boissons.
en, es

Sagrada Familia entrance tickets with audioguide
Book your Sagrada Familia tickets and explore Gaudí's masterpiece. Admire the stunning interior and enjoy a multi-lingual audio guide.
en, it, fr, es, de, +10 pt, ru, nl, ja, pl, sv, fi, zh, ko, ca

Visite guidée privée de la Casa Batlló avec billets coupe-file
Réservez cette visite privée de la Casa Batlló avec des billets coupe-file et visitez l'une des œuvres les plus uniques de Gaudí.
en, it, fr, es

Visite privée du parc Güell avec un guide local
Réservez cette visite privée du parc Güell de Barcelone avec un guide expert et découvrez l'œuvre de l'architecte catalan Antoni Gaudí.
en, es

Visite privée du quartier gothique avec Santa María del Mar
Profitez d'une visite guidée privée en petit groupe du plus ancien quartier de Barcelone, le quartier gothique. Avec la basilique de Santa María del Mar.
en, it, fr, es, de

Visite de la Sagrada Familia en petit groupe avec accès prioritaire et guide expert local
Réservez ici votre visite en petit groupe pour découvrir la Sagrada Família avec des billets d'accès prioritaire et un guide local expert
en, es

Visite privée à pied à Barcelone avec un guide local : Le meilleur de Gaudí
Explorez le meilleur de Gaudí avec un guide expert et découvrez des chefs-d'œuvre de la ville, comme la Casa Batlló et la Sagrada Familia.
en, it, fr, es

Morning walking tour of Barcelona with local food tastings
Discover Barcelona's historic quarters on a morning walking tour and taste local treats including churros with hot chocolate and traditional handmade nougat.
en